10 syytä palkata ammattijärjestäjä

23.08.2023

Aikaisemmin kävimme läpi syitä, miksi koti kodin järjestämisestä kannattaisi välittää. Tässä postauksessa kerron, miksi sinun kannattaisi palkata ammattijärjestäjä sen sijaan, että hoitaisit projektin itsenäisesti (mikä on hyvä vaihtoehto sekin).

1. Pääset alkuun. Kerroin taannoin aloittamisen vaikeudesta ja kuinka olen itse pystynyt taklaamaan näitä haasteita. Alkubuustin saamiseksi sopii loistavasti myös etäkäynti.

2. Saat apua päätöksentekoon. Järjestämisprosessiin kuuluu lähes aina ylimääräisen tavaran karsiminen. Minulla ei ole tavaroihisi tunnesidettä, joten pystyn helpommin esittämään, mistä voisit mahdollisesti luopua. Esitän sinulle kysymyksiä, joita et välttämättä ole tullut itse pohtineeksi. Arvioin puolestasi, mitä hävitetylle tavaralle kannattaa tehdä: onko se vielä myyntikuntoista vai onko oikea osoite lajitteluasema.

3. Pääset tavaroista eroon heti. Kun lähden kotoasi, vien mukanani myös tavarat, joista päätit luopua. Toimitan ne puolestasi myyntiin kirpputorille, lahjoitettavaksi kierrätyskeskukseen tai jätteidenlajitteluun. Sinä voit istahtaa projektin päätteeksi rentoutumaan sohvalle. Ei tarvitse miettiä, että vielä pitäisi jaksaa lähteä roudaamaan tavarasäkkejä ja milloin se kierrätyskeskus olikaan auki, olikohan autossa bensaa ja takakonttikin taisi olla täynnä.

4. Voit luottaa prosessiin. Tämä on ollut itselleni yksi tärkeimmistä syistä maksaa erilaisista palveluista, kuten treeniohjelmista tai yritysvalmennuksista. Motivaatio muutoksiin on ihan eri tasolla, kun voi luottaa siihen, että alkuun hankalalta tuntuvat asiat johtavat ajan myötä haluttuun tulokseen. Sinun ei tarvitse yksin miettiä, mikä olisi paras metodi tai käyttää loputtomasti aikaa erilaisten oppaiden lukemiseen: olen lukenut ne puolestasi. Tai jos en ole, luen mielelläni! Projekti on suunniteltu etukäteen, eikä sinun tarvitse stressata urakan etenemisestä tai seuraavasta askeleesta.

5. Projekti tulee hoidettua loppuun. Sinun ei tarvitse pelätä, että kaapeista tyhjentämäsi tavarat jäävät lojumaan ympäriinsä, kun lapselle iski vatsatauti tai sait peruutuspaikan illan teatteriesitykseen. Eikä tarvitse pelätä sitä hetkeä, mikä yleensä iskee kesken projektin: apua, en tule selviämään tästä! Pääsemme siitä yhdessä yli.

6. Projektille on varattu aikaa. Olet kutsunut minut kotiisi auttamaan, joten olet samalla varannut projektia varten myös aikaa. Joko omaa aikaasi tai minun (katso seuraava kohta).

7. Säästät aikaa. Sinun tarvitsee olla mukana vain karsimisen aikana. Muuten voit päättää itse, haluatko olla mukana hommissa vai jätätkö lopun minun hoidettavakseni. Vähintäänkin olet vapaa välillä lepäämään, laittamaan ruokaa tai käymään lenkillä (ja homma etenee silti).

8. Säästät voimiasi. Kodin järjestäminen on toisinaan melko fyysistäkin hommaa. Sinun ei tarvitse kantaa painavia jätesäkkejä tai kierrätyskasseja, kurkotella yläkaappeihin tai viikata lakanoita (ellet itse halua). Myös henkisiä voimavaroja säästyy, kun projektin suunnittelu ja eteneminen eivät ole yksin sinun vastuullasi. Voimia vie myös päätöksenteko: säästetäänkö, poistetaanko, myyntiin vai jätteisiin... Tässä olen apunasi (katso kohta 2.).

9. Saat neuvoja järjestyksen ylläpitoon. Saat minulta aina personoidun ylläpitosuunnitelman. Suunnitelman sisältö vaihtelee tilanteen mukaan, mutta yleensä se sisältää yhteenvedon järjestelykäynnistä, vinkit järjestyksen ylläpitoon tai omatoimiseen projektin jatkamiseen sekä konkreettisia ohjeita aiheista, joita kävimme käynnillä läpi.

10. Yhdessä on hauskempaa! Saat rohkaisua, kannustusta ja vertaistukea. Kaikesta ei tarvitse selvitä yksin. Voi olla hyvinkin tunteikasta käydä tavaroita läpi, ja saada jakaa toiselle ihmiselle tavaroihin liittyviä muistoja ja tarinoita. Voimme yhdessä kiittää tavarasta ja siihen liittyvästä muistosta ja vapauttaa sen jatkamaan matkaansa maailmassa. Tai jos tuo meni yli hilseen, niin heitetään se tavara helvettiin sen kummempia lätisemättä ja jatketaan hommia!


Huom! Hyödyt perustuvat tarjoamieni kotikäyntipakettien palvelusisältöihin. Ne kuuluvat jokaiseen kotikäyntipakettiin ilman lisämaksua. Eri ammattijärjestäjien tarjoamissa palveluissa voi olla eroja, joten varmistathan palveluiden sisällön aina etukäteen.