10 syytä, miksi sinullakin voi olla liikaa tavaraa
Tänään sen kummempia jaarittelematta... 10 syytä, miksi sinullakin voi olla liikaa tavaraa.
Tulee tässä:
1. Säilytät muiden tavaroita
Ovatko kaikki kodissasi olevat tavarat oikeasti sinun? Vai onko nurkkiin kertynyt tai jäänyt muidenkin tavaroita? Etenkin isommissa omakotitaloissa asuvilta saatetaan jopa vähän odottaa, että tavaroita voi ilman muuta viedä sinne säilytykseen. Puhumattakaan perikunnilta jääneistä taloista tai mökeistä, joissa on parhaimmillaan/pahimmillaan koko suvun "näitä voi vielä joskus tarvita" -tavarat.
2. Säilytät muistojasi tavaroissa
Joskus tuntuu, että jos luopuu jostakin tavarasta, luopuu samalla siihen liittyvistä muistoista. Ja tässä tulee mukana sitten aimo annos tunteita käsiteltäväksi. Ehkä syyllisyyttä, pelkoa, surua... Mutta oikeasti muistot eivät ole riippuvaisia siitä, onko siihen liittyvä tavara tallessa vai ei. Eikä tavarasta luopuminen himmennä muistoa tai vähennä sen arvoa.
3. Ostat liikaa.
Yksinkertaisesti.
4. Luopuminen on vaikeaa
Et uskalla luopua, koska et voi olla varma kadutko päätöstä, tarvitsetko tavaraa kenties vielä tulevaisuudessa tai voiko jopa sen arvo nousta. Ja jotta et joutuisi kohtamaan epävarmuutta, on helpompaa olla tekemättä päätöksiä.
5. Tavara ei kierrä
Eli ei ole toimivaa systeemiä. Etenkin lasten kanssa tavaramäärä alkaa kertyä äärimmäisen nopeasti, jos ei ole systeemiä, mitä käytöstä poistuville tavaroille tehdään.
6. Säilytät tavaroita haaveminääsi varten
Ehkä vielä jonain päivänä aloitat neulomisen, luet sen 1000-sivuisen kirjan tai alat retkeillä?
7. Et osaa sanoa "ei".
.Et osaa kieltäytyä, vaan vastaanotat kaiken mitä sinulle tarjotaan mainoskynistä tahriintuneisiin vauvanvaatteisiin.
8. Pelkäät muiden reaktioita.
Et uskalla alkaa karsia tavaroitasi, koska pelkäät miten muut reagoivat. Osallistutko enää kaveriporukan yhteisiin shoppailupäiviin, loukkaantuko joku, jos sanot ettet halua lahjaksi tavaroita? Puhumattakaan, että uskaltaisi luopua mistään lahjaksi saadusta.
9. Sinulla ei ole visioita.
Sisimpäsi saattaa kuiskailla, että tavaramäärän vähentämisestä voisi olla sinulle hyötyä. Mutta et saa oikein kiinni, mikä tämä hyöty konkreettisesti olisi ja miksi näkisit ison vaivan tavaroiden läpi käymisessä.
10. Haet tavaroista turvaa.
Jos ydinsota iskee, sinulla ainakin on valmiina tarvikkeet säteilysuojakypärän askartelua varten! (Valitettavasti tällaistakin joutuu taas tässä maailmantilanteessa miettimään.)
Näistä kaikista syistä olen itsekin hankkinut tai säilyttänyt tavaroita. Eikä näissä asioissa valmiiksi tule varmasti koskaan. Elämäntilanteet muuttuvat, ja tavarahaasteet siinä samalla.